Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » Etusivu » Tarinani

Tarinani

Lapsuus ja nuoruus 70-80-luvulla Koskenkorvan Alkon tehtaan juurella, Minni Hiiren koristamissa vaatteissa, oli mukavaa turvallista elämää. Yläasteella elämälle asiaankuuluvasti piti vähän näyttää keskisormea. Kirkasotsaisena keskinkertaisena ylioppilaana minulla oli yksi suunta; haluan lukemaan suomen kieltä ja kirjallisuutta Vaasan yliopistoon. Olin siihen mennessä lukenut muutaman venäläisen klassikon ja kaikki Stephen Kingin kirjat. Vaasaan otettiin kymmenen opiskelijaa. Toisena vuotena olin muistaakseni neljännellä varasijalla. En päässyt yliopistoon silloin.
Opiskelin ja työskentelin myynnin ja markkinoinnin parissa koko työurani. Kirjoittelin joskus jotain pöytälaatikkoon ja osallistuin parille kirjoituskurssille. Elämä vei ja kirjoittaminen jäi.

Into kirjoittaa

Vähän ennen koronaa havahduin kirjoittamisen intoon. Osallistuin luovan kirjoittamisen viikonloppukurssille miettien, osaanko enää mitään? Opettaja oli kannustava. Totesin itsekin osaavani kirjoittaa. Korona vapautti aikaani luovalle tekemiselle. Kuljin koirani kanssa luonnossa. Usein näillä lenkeillä näin mielessäni tarinoita, jotka vaativat kirjoittamista. Jatkoin kirjoittamisen opintojani. Valmistuin sanataideohjaajaksi ja opiskelin luovaa kirjoittamista Turun yliopiston alaisuudessa.

Paikallisen harrastajateatterin puheenjohtaja kertoi, että heillä olisi tilausta naisten elämästä kertovasta näytelmästä. Kaikki roolit olisivat naisille, ja näytelmä käsittelisi naisen elämää iloineen ja suruineen. Hyvää näytelmätekstiä ei vain ollut löytynyt. Lupasin oitis, että tottahan minä teille naisnäytelmän kirjoitan. Vuosia tämän lausahduksen jälkeen voin todeta, että nyt ymmärrän jotakin näytelmän käsikirjoituksen prosessista. Menin iso takapuoleni edellä puuhun, mutta olen oppinut valtavasti.

Näytelmän teksti perustuu Ne on -teatterin naisten ja miesten huomioihin sekä osaksi omakohtaisiin kokemuksiin tämän vuosituhannen naisten elämästä, huumorin keinoin vakavia asioita sivuten. Tiina ja muutamat muut ihanat naiset ovat olleet kullanarvoisia tämän näytelmän kirjoittamisessa. Voin suureksi ilokseni kertoa, että teksti on niin valmis kuin se voi olla. Näytelmä sai ensi-iltansa marraskuulla 2022.

Osallistuin luovan kirjoittamisen kursseille useammin. Aloin ympäröidä itseni kirjoittamistani tukevilla ihmisillä. Kirjoituskursseilta on löytynyt useita loistotyyppejä, keiden kanssa pohtia tekstien eteenpäin viemistä.

Sukutarinan vietävänä

Olen ollut sukutarinamme vietävänä jo pitkään. Halusin kirjoittaa sen ettemme unohtaisi, että nykyiset nuoret ja tulevat sukupolvet tietäisivät yhteisistä juuristaan ja vapaan kotimaan kovasta hinnasta. Elämästä ennenvanhaan, josta ei kuitenkaan ole niin kovin pitkä ajallisesti. Teknologian ja yhteiskunnan nopea kehitys saa kuluneen ajan tuntumaan todellisuutta pidemmältä.

Tarina liittyy sukuuni ja sukulaisteni muistamiin tapahtumiin. Olen kasvattanut muistelmia romaaniksi. Kirjoittajan vapaudella olen lisännyt fiktiivistä materiaalia yrittäen pysyä mahdollisemman uskollisena alkuperäiselle tarinalle tai ainakin omalle tulkinnalleni siitä.

Kyseessä on naisnäkökulma alkaen Suomen itsenäistymisen vuosista tehdaspaikkakunnalta läpi nuoruuden kuohujen ja halki suomenmaan, tavallista arkea sotien ja niitä seuranneiden vuosikymmenien aikana. Vahvat naiset pitivät Suomea kotirintamana pystyssä sota-aikana ja Suomen jälleenrakentamisen vuosina.

Tyttösukunimeni Tuomari on kuolemassa sukupuuttoon. Päätin jo kauan sitten, että jos joskus julkaisen kirjan, teen sen tytösukunimelläni Tuomari.

Anu Kujanpää o.s. Tuomari