Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » Kirjoitukset » Murre -kirjoitus

Murre -kirjoitus

Kyllä mun oli sitte hyvä olla

Pohojalaastaloo seisoo korkian mäen päällä rehevakkahana yksinänsä, ku Iisakki-paapan yläleuan ainua hammas, vaan tummanpuhuvaa autiutta ympärillänsä. Aina ku ajan Valametilla ylähäppäin kohti pihamarkkia, tunnen sellaasta muljuutesta syränalas; kaikki mitä näkyy, son kaikki yksin mun! Pohojalaastupa, jonka kakstoista klasia kattoo tien suuntahan ja saman verran mun pelloolle päin. Peltua on silimän kantamattomihin, ja hyväs kunnos olovaa onki. Samoon ku pihamarkit, oon pitäny senki kuris ja nuhtehes. Vähä oon pihamarkiille apua aateekoosta hakenu, ku oon kuuklettanu, notta kuinka nuota pelakuunioota kannattaas hoirella. Kolome kesäsyräntä siinä meni, mutta kyllä ny on punaasen tuvan markkiki komian punaanen ku pelarkuuniat kukkii. Kyliillä mulle naureskelevat seliän takana, kun hajen Akrimarketista kukiille kanankakkaa, puhuvat notta niinku tuollei ny paskaa olis omastakin takaa. Minen moisesta akkaan höpinööstä piittaa, son ny seleväki jotta mä ja aateekoo sen tiettähän, notta kanankakka se on mistä pelarkuunit tykkää.

Moon aina ollu oman tiäni kulukija. Niihä pohojalaasista sanotahan, mutta on nykypohojalaasis sellaasiaki vellihousuja, ei mitää ittellisyyttä ja vanahan kunniootusta oo. Korkianmäen markiiltaki on muut tuvat tyhyjenny, niin on mukulat lähteny, kuka kirkonkylälle ja kuka isoolle kirkolle asti. Sitte ne tuloo Pemariilla ja Auriilla tuohon pröystäälemähän ku ovat julumetun pitkillä kesälomillansa aateekoo virmasta ja mitä niitä kaikenmoosia höpöhöpö hommia onkaa. Nykki kylyvöaikana tuli Ala-Mäki-Könnöön nuorimmaanen tuoho pihahan asti kyselemähän tyhymiä, niinkun notta mitä mä teen työkseni? Kattoon sitä monttu auki, ja kysyyn kovahan äänehen, notta näjekkö mihinkä soot tullu? Mä pirän tämän kaiken kunnos, huitelin kärelläni ensi tuonne Aune-mamman torpan suuntaahan, sitte pelloolle, sikalahan ja tähän pihamarkiille. ”Soon kuule mun viimmeesen päälle parahuusinta lihasikaa mitä sinäki siellä postimerkin kokoosella pihallas rillaat kesällä, tai mihinä herrantähäre betoonibunkkeris asukkaa, mitähän taivahan tähäre tuollaaset valakokaulus-immeeset söis jos ei meikälääsiä olsi?” kysääsin ja niin ei sitte tarvinnu nisukaffeja keittää Ala-Mäki-Könnöölääselle. Molin jo kaffeekupit ja tassit pistäny pyhäpöytähän, ja ottanu äireevainajan pellavanliinanki alkoovista. Ne jäi sitte pöytähän orottamahan jos Unto-lomittaja tuloo käymäs kaffeella. Lomitustoimistoon akkoja en kyllä kaffittele, ku antoovat Unton vaihtaa työmaata.

Lomittaja Unto, nuori miäs, jolle vanahemmat oli antaneet vanahan miehen nimen. Soli kakskytä vuotta mulla lomittajana, ja oli poijaat tarkka poika. Ei sen jälijiltä ollu kuollehia porsahia, eikä mitää sotkua, aiva melekeen ku olsin itte teheny. No ei ny aiva, mutta parahuusin lomittaja soon mitä tiärän. Kerran lähärin oikeen Ikaalisihin kuuntelemahan harmonikan soittua, ja muutaman kerran oon ollu maatalouusnäyttelyys. Oon tohtinu jättää koko tuhatpäisen sikalauman sen vastuulle, mutta ei nuosta nykyklopiista oo lomittajiksi. En oo sitte pitänyt lomaa sen jäläkehen ku Unto lopetti lomittamisen, silloon EU:hun liittymisen aikoohin. Mihinkäs sitä raavas mies ny lomaa tarttis? Näköö sen ny nuosta naapurien valakokaulus- kakaroosta notta ei tee ihimisille hyvää tuollaanen moneen viikon loma joka suvisyrän.

Moon ny kaks viikkua kaiket yösyrämmet teheny rätinkiä valamihiksi ku on sovittu notta tänään tuloo EU-tarkastaja. Moon pistäny puhtahimman jussipairaan päälleni ja orotellu täs klasilla jo usiemman tunnin eikä viäkään EU-herraa näy mailla ei markiilla. Tietääs ny notta pistääkö kaffin tippumahan. Tekis jo vähä mieli kaffetta, mutta soon varmaa notta tarkastajaherralle en kaffia tarijoo. No nykköse tuloo, ei oo herraan autot enää yhtä prameeta ku ennen…Tottajukolauta soonki akka, vanaha akka! ”Päivää talohon!” ”Päivää, päivää, Korkianmäen Jussi” mutisen noloona, aiva ku ois hikiset käret. Akka vetää EU-tarkastajan henkilökortin esille. ”Marja Rinta-Alaketuri”, näyttää olovan, aiva outo akka. ”Sopiiko notta alootetahan?” kysyn nopiaa ku kyllähän se ainon paree askarehet hoitaa heti eikä tuumata. Ensimmääsenä vien akan sikalalle. Näytän ens töikseni resinfiointihuonehen, jostei pääse muukku mä eteheppäin. Sopeva vaniljanhaju tuloo vastahan. Sikalan puolella on karsinat jaettu kymmenihin eri lohkooihin. Alootamma A-lohkosta, jossa on uusihimmat porsahat, sulooset pallerot. A-lohko on vähä väärä nimi, lohkon porsahien nimet alkaa L-kirjaamella. Alakas olla vaikiaa keksiä nimiä enää lopuulle, mutta aateekoosta oli taas apua. Tarkastaja-akka ihimettelöö, notta annanko nimet kaikille porsahiille. ”Tottakai, mitenkäs mä muuten ne tunnen ja erootan toisistansa”, mä sanoon hölömistyneenä. Viihryymmä kauan sikalas, tarkastaja kyselöö ja teköö merkintöjä punakantiseen vihkohonsa, ja kerroon kaiken mitä se kyselöö. Käytihin myös konesuojas ja näytin peltoja tottakai. Ei enää jaksanu ensimmäsen 30 hehtaarin jäläkehen tarkastaa. Kyllä niille sijoolle jäi tarkastaja akan nokialaaset. Siinä sitte kertoo notta joutuu useen ottamahan poliisin mukaha ku on niin tullu uhkaaluja maajussiilta. Ihimittelin sitä palio, kyllä näin on notta EU on perseestä mutta minoon opetellu itte tekemähän pyrokratian, ja soon sillä selevä. Tarkastaja kyseli vielä mettät ja maat. Sanoon notta tarpeheksi on, notta päriään, klapia tuloo omasta mettästä sen sata mottia joka talaveksi, jonsei muutoon kaareta mettää, silloon tuloo toki myytihin sitte suuree määrä. Tarkastajalla tuntuu olovan asiaa joka lähtöhön. ”Kuinkas lomia pirät?” Räjährin räkääsehen nauruhun” Mikkä lomat?” Viimmeesin loma taisi olla vuonna 95 maatalousnäyttelyys. ”No eikö tämä käy raskahaksi teille ja teirän vaimolle? Olikos teillä lapsia?” Hetken aikaa mietiin notta piruulookos se. Het tuli mielehen ku silloon 60-luvulla olin vähä tuon Sepän Inkerin perähän, ja kysyynki saatolle niitten ainootteen tanssien jäläkehen mihinä oon ollu. Inkeri ei luvannu. Ajattelin sitte notta olokohon, akat ja tanssit. ”Tämon kaikki mun ja moon yksin täs, ei oo akkaa eikä mukuloota.” Tarkastaja sitä hetken ihimetteli. Ei sillä vissiin kiirus ollu, vanahalla Volovolla, lähtiä kotionsa. Aiva soli vissiin liikaa jo ollu pihamarkiilla ku posket niin punootti. ”Oliskohan mitenkään maharollista saara täällä kaffia, näytti olovan niin komiasti Myrna-kupit pistettynä pöytähän,” tarkastaja kysyy ja aina vaan naamavärkkinsä punootti enämpi. On kyllä erikoosin EU-tarkastus mitä mulloon ikänä ollu!

Aamukaffeelle pistän pöytähän parempaa nisua. Katton klasista pihamarkiille, ja tuumaan, notta vois tuon Volovon pestä.

– Korkianmäen Jussi-