Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » Blogi – Jokapäiväistä gluteenitonta kauraa » Ystävänpäivä

Ystävänpäivä

Nuoruuskuva liftareista

Onhan sinulla ystävä, joka tietää sinusta kaiken ja on silti ystäväsi 🙂

Elämän myrskyissä ystävät ovat kultaa kalliimpia. Lapset ovat vain lainaa ja parisuhteissa voi tulla vaikka mitä käänteitä. Oikeat ystävät pysyvät. Ystävyyttä kannattaa hoitaa muinakin päivinä kuin 14.2. Jokainen päivä voi olla ystävänpäivä. Ystävyys voi olla alkanut eilen tai kestänyt yli neljäkymmentä vuotta, kuten kuvan parilla. Kyllä sen oikean tunnistaa. Kun voi puhua ihan mistä vaan. Kun näkee toisen pitkästä aikaa ja juttu jatkuu siitä mihin se jäi viimeksi. Kun viettää yhdessä tunnin tai viikon, aina aika loppuu kesken. Kun ei ole hyvä olla, toinen on olkapäänä. Kiitos ystävilleni siitä, että olette olemassa <3

Ystävänpäivä saapui Suomeen suunnilleen samana vuonna kuin tämä kuva on otettu. Kuvassa olemme Helin kanssa liftaamassa Kantatie 67:lla Koskenkorvalta Kauhajoen Kasinolle. Ystävyytemme alkoi virallisesti vuonna 1980 ala-asteen isot ovet avattuamme. Viitteitä siitä, että olisimme olleet ystäviä jo seurakunnan kerhossa, on olemassa. Minä varsinkaan en muista siitä mitään. Jätin nimittäin kerhon kesken 5-vuotiaana, koska epäilin ettei isäni osaisi tulla minua hakemaan sieltä kaukaa joen toiselta puolelta (kotiini oli kerhosta matkaa 2 km).

Ala-aste aikoina ystäväni Heli oli meistä se rohkeampi. Ihailin hänen sananvalmiuttaan ja pelkäämätöntä asennettaan. Minä olin ujohko. Emme olleet ”best friends forever”-tyyppiä. Ala-asteen luokallamme oli kuitenkin sopivasti tasamäärä tyttöjä, 8 kappaletta, ja aina välillä kaveruudet menivät uusjakoon. Siitä ei kahdeksankymmenluvulla niin suurta meteliä pidetty. Oltiin kavereita sitten sen yhden parittoman kanssa. Vapaa-aikana mahtui enemmän kuin kaksi tyttöä yhteen. Koulussa oli vähän tarkempaa.

Ylä-astelle päästyämme oppilaat jaettiin sukunimen perusteella luokkiin ja jouduimme eri luokille. Minun yläasteaikani on todennäköisesti elämäni sekavin ajanjakso. En ollut enää ujo. Olin ärsyttävä teini, joka yritti kätkeä epävarmuutensa kohkaamisen alle. Heli oli minua fiksumpi ja tajusi jo yläasteella opiskella. Vapaa-ajaltamme ei puuttunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Liftasimme kaiket kesät ja oman kylän tuotteetkin tulivat tutuiksi. Usein olimme ainoat tytöt poikavoittoisessa mopoporukassa.

Lukioaikana olimme tietenkin eri luokilla, Heli pitkän matikan ja minä hyvin lyhyen matikan luokilla. Aloimme tahoillamme seurustella vakavahkosti. Menimme lukion toisen luokan kesälomalla kihloihin poikaystäviemme kanssa, samalla reissulla ja peräkkäisinä päivinä. Minä kihlasin Helin entisen ihastuksen.

Jatko-opinnot siintivät mielessäni selvänä. Halusin ehdottomasti lukemaan suomen kieltä Vaasan yliopistoon. Hain kahtena vuotena peräkkäin ja olin molemmilla kerroilla varasijoilla, joilta melkein pääsi mutta ei kuitenkaan. Toisena hakuvuotena Heli päättä hakea myös. Hän meni heittämällä sisään yliopistoon.

Edes yliopistopaikan vieminen” toisen nenän edestä” tai toisen ihastuksen iskeminen eivät ystävyyttämme sen suuremmin heilautelleet. Jatkoimme elämää. Saimme lapset lähes samoihin aikoihin ja samassa järjestyksessä, ensin tytöt ja sitten pojat. Tämä helpotti lomien aikaista elämää, koska olimme yhdessä kylpylöissä tai laskettelemassa ja lapset viihtyivät keskenään kuten me aikuisetkin.

Tämä tarina kirjoitettuna kuulostaa vähän liian hyvältä ollakseen totta. Eihän se meidän ystävyys tietenkään mitään ruusuilla tanssimista ole aina ollut. Kaikesta on kuitenkin selvitty, ja mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän osaa arvostaa oikeita ystäviä <3

 

4 kommenttia artikkeliin “Ystävänpäivä”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *